Toisiksi pahinta on, että et voi paitsi luottaa itseesi, niin et voi myöskään luottaa muihin ihmisiin.

 

                             Ja kipeää se tekikin. A vähätteli koko hänen ja 1:sen juttua. Hän sanoi ettei hänen ja 1:sen suhde ollut mitään verrattuna meidän suhteeseen.  Hän anoi mahdollisuutta, jos jatkaisimme seurustelua ja suunnilleen unohtaisimme koko pettämisen. En kuitenkaan saattanut uskoa mitään, mitä A yritti minulle selittää. Niinpä jätin hänet.
                             Olin ihan pyörryksissä kaikesta. Hain apua ja lohtua. Halusin elämässä eteenpäin. Halusin ennen kaikkea unohtaa. Niinpä sairaalasta päästyäni tapasin erään miehen. Hän oli ymmärtäväinen, hauska, hellä ja kaikkea mitä olin kaivannut. Mutta hänellä oli liian vähän aikaa minulle ja A alkoi pyörimään taas enemmän ja enemmän ajatuksissani.
                             Olinpa hölmö! Miten olin pystynyt sotkemaan vielä toisen ihmisen kuvioihin? En halunnut satuttaa ketään, mutta tiesin, ettei minun ja uuden miehen (T) suhde tulisi kauaa kestämään. Se oli kamalaa, koska toinen oli niin vakavissaan ja suunnitteli jo yhteistä tulevaisuutta. En pystynyt ajattelemaankaan sellaista, koska se vain muistutti siitä, mitä minä ja A olimme joskus yhdessä suunnitelleet. Olin vieläkin rakastunut, ihan toivottomasti. Olin valmiina sopimaan, yrittämään uudestaan ja antamaan anteeksi, ehkä vielä joskus.
                             Niinpä otin yhteyttä. A kuulosti siltä kuin hän olisi odottanut yhteydenottoani. Hän itki ja kuulosti samaan aikaan helpottuneelta ja onnelliselta. Päätimme nähdä ja keskustella asioita yhdessä. Ei ollut kulunut kuin vähän päälle kuukausi muistaakseni, kun olimme A:n kanssa eronneet. A vannoi, ettei hän enää ikinä valehtelisi tai pettäisi. Hän lupasi, että kaikki muuttuisi vielä parhain päin. Että saisin vihdoin taas kokea olevani rakastettu, arvostettu ja ennen kaikkea se ainoa, josta voi olla ylpeä.
                              En tiennyt miten suhtautua A:n vannomisiin. Pääni kävi tyhjäkäynnillä ja minusta tuntui samaan aikaan että tulisin satuttamaan vielä itseäni näin. Tiesin, ettei kaikki voisi olla yhtäkkiä kunnossa ja siinä olin valitettavasti myös oikeassa.
                             Juttelin 1:sen kanssa facebookissa ja hän kertoi että oli yhä edelleen A:n kanssa yhdessä ja ihmetteli mitä me kaksi teimme yhtäkkiä taas yhdessä. Hermostuin, soitin A:lle ja pakotin hänet valitsemaan. Hän oli taas järkyttynyt ja yritti ottaa itselleen jälleen jotain erittäin heikkoa puolustuskantaa. A kuitenkin huomasi, ettei se auta, sillä tiesin kaiken taas pätevin todistein.
                             A valitsi minut ja aloimme nähdä ihan normaalisti toisiamme. Selvittelimme välejämme, mutta kiinnitin huomiota ettei hän halunnut oikein kulkea siinä kaupunginosassa missä minä asuin, eikä myöskään kaupungin keskustassa. 1:nen yritti A:ta takaisin puhelinsoitoilla ja yritti etsiä minusta kaikkia huonoja puolia, millä perusteilla A:n kannattaisi minut jättää. Se rasitti ja käskin A:ta laittaa tälle pisteen ja lopulta 1:nen alkoi uskoa, vaikka yrittikin kevään mittaan silloin tällöin kysellä A:ta ’’kaveriksi’’, tai lähetti ihan turhanpäiväisiä viestejä kuten ’’paljon pelitilanne on tällä hetkellä’’ yms.

                             Tuli Leijonien kultajuhlat, tuli vappu ja meidän piti olla yhdessä keskustassa. A kartteli kädestä ottoa ja oli todella vaivaantunut molempien tapahtumien aikana. Aloin taas syyttämään häntä, että oliko hänellä vieläkin juttua jonkun kanssa, koska hän ei selvästikään käyttäytynyt seurassani kuin normaali pari. A taas otti hermostumisen kannan ja päätin alkaa ottaa asiasta selvää.
                             Minun oli määrä mennä A:n valmistujaisjuhliin, joka käsitti sen että A:n suku oli siellä. Sitä edeltävänä iltana tein kuitenkin sellaista, mitä ei olisi saanut tehdä, mutta minun oli pakko. Kirjauduin A:n sähköpostiin, sillä tajusin yhtäkkiä tietäväni salasanan siihen. Tarkoitukseni ei ollut onkia sieltä mitään muuta kuin ainoastaan viestejä, jotka voisivat koskea muita tyttöjä.
                             Olin taas oikeassa. Hän oli saanut useilta treffisivuilta vahvistusviestejä. Katsoin hänen tunnuksiaan ja häneen yhteyttä ottaneiden tyttöjen profiileita. Tärisin ja itkin. Tuntui, etten pystynyt ajattelemaan selkeästi. Vältin kuitenkin soittamasta A:lle, koska tällä kertaa halusin selvittää asian kasvotusten.
                             Meni koko yö, kun selasin ja kirjasin ylös asioita treffitunnuksista sähköpostiviesteihin muiden tyttöjen kanssa. En olisikaan edes pystynyt nukkumaan kaiken tuon jälkeen. Ja vielä vaadittiin aamusta oikein laittautumaan A:n juhliin, niin vastenmieliseltä kuin se tuntuikin. Olin ostanut vielä todella kalliin mekonkin ja hiustenkin laittamiseen tulisi menemään aikaa ja vaivaa. Mietin miten minulle voi käydä näin? Miten kaikesta hyvästä tuleekin loppujen lopuksi vain ’’paskaa niskaan’’.
                             Löysin A:n ja erään tytön (2:sen) yhteiskuvan facebookista, joka oli 2:sen profiilikuvana. Se teki kipeää, koska molemmat hymyilivät kuvassa ja näyttivät onnellisilta. Tulostin 2:sen profiilin, niin että voisin työntää sen viimeisenä oljenkortena A:n naaman eteen sitten kun aamulla tapaisimme.
                             (Tästä lisää seuraavassa postauksessani. Haluan avata tämän mahdollisimman tarkasti, sillä on helpompi sen jälkeen lähteä kertomaan nykyisestä elämäntilanteestani. Yritän saada mahdollisimman pian kaikki palaset koottua. Malttia!)

                                                                                       -J-